maanantai 27. huhtikuuta 2015

Reissu Prahaan

Viikonloppuna körryteltiin kohti Prahaa. Kello 05:00 nousimme linja-autoon ja 9 aikaan saavuimme päämäärään. Lähdimme suunnistamaan kartta kourassa kohti vanhaa kaupunkia. Matkalla näimme mahtavia nähtävyyksiä. Yritimme kiertää mahdollisimman monta eri kohdetta. Päivän aikana kiipesimme kellotorniin, josta avautui upeat maisemat ja hevoskärry kyyti johdatti meidät pitkin Prahan katuja. Osa uskaltautui jopa kuvaan käärmeen kanssa. Koko päivä oli yhtä ihmettelemistä ja emme kerenneet näkemään kaikkea haluamaamme, sillä aikaa oli rajoitetusti. Tutustuimme päivän aikana myös ravintolakulttuuriin. Söimme vanhan kaupungin keskellä sijaitsevan ravintolan terassilla ja Listalta löytyi mm. burgereita, keittoja, sandwichejä, pihvejä ja pastoja. 

Näkymiä kellotornista.

Ruokalistaan tutustumista.
Ryhmä kaarlen sillalla
Hevoskärry ajelulle lähdössä.








Suomipäivä

Perjantaina saimme valmistaa koululla suomalaista ruokaa. Toteutimme menun maistelu annoksien muodossa. Jokainen lounaalla kävijä, sai halutessaan maistella lohikeittoa, ohrarieskaa ja mustikkakukkoa. Mustikkakukko osottautui suosikiksi, joten jätimme reseptin pyynnöstä koululle. Myös keitonohjeesta oltiin kiinnostuneita. Uudessa keittiössä työskentely sujui hyvin, vaikka työskentelytavat, raaka-aineet ja keittiönlaitteet olivat erilaiset kuin koto Suomessa. 
Eroavaisuudet huomattiin mm. Kalaliemi oli keitetty itse ja perunat sekä porkkanat tulivat keittiölle kuorellisina. 

Ohrarieskan leivontaa.

Valmis ohrarieska leikkuussa.

Oppilaiden keittämä kalaliemi.
Kalakeiton valmistusta.


Mustikkakukko uunissa.
Mustikkakukot menossa tarjolle.








perjantai 24. huhtikuuta 2015

Wien


Tiistaina 21.4. meille oli järjestetty retki Itävallan pääkaupunkiin Wieniin.
Lähdimme sinne muutamien tsekkiläisten opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Mukana oli myös latvialaisia ja slovakialaisia vaihto-opiskelijoita.

Matkamme ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, mutta eihän se aina niin voi mennäkään.
Kun saavuimme juna-asemalle Wieniin, vain osa kerkesi hypätä junasta ulos. Loput jäivät sisälle ja joutuivat matkustamaan vielä seuraavalle asemalle :D
 Kaikki kuitenkin meni hyvin toistaiseksi ; löysimme toisemme ja aloitimme nähtävyyskierroksen Wienin kaupungissa. 
Todella upea kaupunki!
Mahtavan hienoja rakennuksia ja ihania puutarhoja!
 Uskomatonta!

 Hevoset olivat tuttu näky Wienin katukuvassa.




Muitakin ihmisiä oli liikkeellä. Ei tarvinnut tyhjiä katuja pitkin kävellä ;)









Näimme myös todella paljon tärkeiden henkilöiden patsaita.

 
  

Meille jäi todella vähän omaa aikaa kierrellä kaupunkia. Mutta jäipähän nähtävää jos joskus uudestaan menee käymään.


 Kun oli aika lähteä takaisin Znojmoon, kävi ilmi että muutama opiskelija olikin eksynyt. Pienen odotuksen jälkeen he löytyivät ja lähes juoksujalkaa kiiruhdimme kohti juna-asemaa. 
Ei onneksi myöhästytty junasta, ja kaikki kerkesivät kyytiin.
Noh, juna oli sitten niin täynnä ihmisiä että saimme seisomapaikat.
Kun vähän ajan päästä vapautui penkkejä, ja saimme istuutua, ei kestänyt kauankaan kun juna pysähtyi. Kuului epämääräisiä kuulutuksia ja osa ihmisistä lähti ulos junasta.
Kohta mekin jouduimme siirtyä ulkoilmaan.
Jossain edessäpäin oli sattunut onnettomuus, eikä junalla voinut ajaa sinne.
Siinä noin 1,5 tuntia yhteensä odotettiin busseja.


Bussien saavuttua änkeydyimme taas seisomapaikoille. Osa meinasi tilanpuutteen takia jäädä kyydistä, mutta onneksi pääsivät mukaan.
Bussit veivät meidät eräälle juna-asemalle, mistä oli tarkoitus junalla jatkaa matkaa.
Junaa ei kuitenkaan ollut siellä, ja taas saimme odottaa lähemmäs tunnin, kunnes lopulta bussi toi meidät Znojmoon.

Wienistä ostettu Sacherkakku piti nälkää loitolla odotellessa..

 Päivä tuntui odottelujen takia todella pitkältä, ja kuumakin oli. Hirveä nälkä ja janokin suurimmalla osaa vaivasi (vedet oli juotu loppuun jo aiemmin).

Bussin kyydissä vihdoin kohti Znojmoa!



 Kuitenkin loppuhyvin kaikkihyvin! Saavuimme hengissä ja nälkäisenä hotellillemme päivälliselle. Kaiken kaikkiaan oli hauska ja mukava päivä ;)


- Jani ja Sylvi


torstai 23. huhtikuuta 2015

Keskiviikon retki

Matkailualanopiskelijat olivat järjestäneet meille keskiviikoksi tutustumisretken Znojmon ympäristöön. Lähdimme aamulla linja-autolla suuntaamaan kohti päämääräämme, joka oli kaupungin laidalla sijaitseva vesistöalue. Päämäärässämme meitä odotti pieni laiva, jolla tulisimme kiertämään mutkaista jokea. Kiertoajelu kesti yli pari tuntia, jonka aikana maisemia sai vain ihailla. Joen varrella oli paljon hyvin erilaisia ja erikoisia mökkejä, jotka olivat todella lähellä toisiaan. Mökit menivät limittäin ja lomittain keskenään, joka on kummallinen näky suomalaiselle, joka on tottunut kesämökkeihin, jotka ovat keskellä korpea tai lähimmäiseen naapuriin on pitkä matka. Talotkin ovat täällä päin todella lähellä toisiaan, joten "hajurakoja" ei juurikaan ole. 






Veneretkeilyn jälkeen meidät vietiin takaisin kaupunkiin, jossa meitä odotti kaupunkiajeluun tarkoitettu kaupunkijuna. Juna ajeli ympäri kaupunkia, lähinnä nähtävyyksien ohitse, joihin osaan olimmekin jo tutustuneet. 





Terkuin Tiia ja Tiina 

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tsekkiläinen keittiö

Kokki- ja tarjoilijaopiskelijoilla oli tänään ohjelmassa Tsekkiläiseen ruokaan tutustumista. Päivän aikana saimme nähdä ja kokeilla struudelin valmistusta ja lettujen tekoa Tsekkiläiseen tapaan. Pääsimme myös syömään tuotoksia.  
Päivän päätteeksi saimme harjoitella vihannesten ja hedelmien kovertamista. Saimme aikaiseksi joutsenia, kukkia ja viuhkia. Kukin sai taiteilla omannäköisiä luomuksia. Olemme saaneet huomata, että Tsekkiläiseen ruokaan kuuluu vahvasti lihaliemialkukeitto, jota saimme jälleen syödä lounaalla.

   Marja-rommi-sokeri lisuke ja perunaletut valmistumassa.

 
       Pannukakku annoksessa ylhäällä näkyvä marjalisuke, luumuhilloa, rahkaa ja tomusokeri.



   Jani pääsi kokeilemaan lettujen paistoa.



    Omenasta kuoriutui joutsen.
    Toinen joutsen


       ... Ja örvelö....

   Struudelit menossa uuniin.

    Aamiainen: latte ja täytetty lettu.
   Koulun baarista saimme valita mieleiset juomat: kuvassa caramel latte.


- Jenni ja Iina







sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Znojmo ja sen aktiviteetit

Znojmo on siis noin 34000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Tsekin eteläosassa, lähellä Itävallan rajaa. Paikka oli meille entuudesta tuntematon, mutta netistä löytyi hyvin tietoa kaupungista ja sen historiasta.





Meidät majoitettiin Znojmon keskustassa sijaitsevaan Viktoria Penzion-majataloon, josta on helpot kulkuyhteydet kaikkialle. Majatalossa meidät on otettu hyvin vastaan ja saamme täällä aamupalaa sekä päivällistä. Lounaan syömme koululla tai harjoittelupaikoissa. Majatalossa on vain 5 huonetta, jotka ovat viihtyisiä. 





Olemme päässeet tutustumaan Znojmoon ja kaupungin aktiviteetteihin. Toisena päivänä kaksi oppilasta ja opettaja veivät meidät kaupungin vanhaan osaan, josta löytyi monenlaista nähtävää. Pääsimme näkemään kaupungin merkittäviä rakennuksia ja nähtävyyksiä. 





Kaupunkikierroksen jälkeen olemme osanneet liikkua itsenäisemmin, joten tekemistä on löytynyt. Olemme käyneet keilaamassa, osa on käynyt tutustumassa luonnonpuiston retkeilyreitteihin, olemme tutustuneet paikalliseen ravintolakulttuuriin sekä kauppoihin ja olemme hurauttaneet muutaman kerran taksilla noin 10 kilometrin päässä sijaitsevaan Freeport-ostoskeskukseen, jossa katselemista ja ostettavaa riittää. Tämän lisäksi olemme nauttineet säästä, sillä aurinko on hellinyt meitä. 





Meille on järjestetty myös ohjelmaa: meitä käytettiin Itävallan puolella sijaitsevassa kylpylässä, kävimme tutustumassa Znojmon alla sijaitseviin katakombeihin, pääsimme seuraamaan Sarm-kauneudenhoitoalan kilpailua sekä pääsimme käymään kaupungin yhdessä merkittävimmistä rakennuksista eli kellotornissa, josta avautui upeat näköalat. 





Eilen aamulla lähdimme omin päin linja-autolla noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan Brnoon, joka on huomattavasti Znojmoa isompi kaupunki. Tutustuimme Brnon kauppakeskukseen, joka pursusi kauppoja.





Luvassa on vielä koulun järjestämä reissu Wieniin sekä veneretki paikalliselle järvelle. Tämän lisäksi olemme kaavailleet reissua Prahaan. Toivottavasti säät suosivat meitä :-) 



Terkuin Tiia ja Tiina